Arjen aherrus alkaa – kuinka pitää huolta jaksamisesta?

Lomat alkaa olla suurella osalla muisto vain. Ei enää myöhään nukkumista, fiiliksen mukaan menemistä, ei kiireettömiä brunsseja ja grilli-iltoja. Kalenterit täyttyvät tekemisestä ja deadlineista. Herätyskello herättää ikävän aikaisin. Arki voi kiireestä huolimatta tuntua kivalle, muutamalla tärkeällä perusasialla. Pointtina näissä kolmessa peruspilarissa on säännöllisyys.

Kuinka pitää huolta jaksamisesta -3 x säännöllisyys

1.Säännöllinen liikunta

Liiku edes vähän joka päivä. En nyt ala listaamaan tähän kaikkien tuntemia liikunnan hyötyjä mm. terveydelle ja toimintakyvylle. Sun pitäisi miettiä, mitä liikunta merkkaa just sulle? Kirjoita ne asiat ylös ja kaiva ne syyt esiin silloin, kun käyt taistoa sohvan ja lenkkipolun välillä. Liikkumisella joka päivä en tarkoita 7 x kovaa salitreeniä viikossa. Kaikki liike lasketaan.

Itsellä säännöllinen liikunta tuli mukaan kun luovuin ajatuksesta ”3 kovaa treeniä viikossa or nothing.” Mistä toi 3 kertaa viikossa salille -homma edes tulee? 🙂 Itsellä minimi on 10 000 askelta (kävellen tai juosten) päivässä ja siihen päälle fiiliksen mukainen lihaskunto (lihaskuntoa ei joka päivä).  Tämä loppukesä on ollut itselle henkisesti tiukka, koska se on sisältänyt syksyn suunnittelua ja pojan koulutielle saattamista. Otan liikunnan tällä hetkellä stressiä lieventävänä kuin sitä lisäävänä annoksena.

Arki kun rullaa hyvin, niin laitan isomman vaihteen silmään. Rakastan kovaa rääkkiä, mutta kaikelle on aikansa. Jokaisen tulisi löytää se oma motiivi liikkumiseen. Itsellä se on suoraan sanottuna stressin lieventäminen ja mielialan pitäminen koholla. Mä olen ihan eri ihminen jos en pääse viikkoon liikkumaan. Asenteen muuttamista liikkumista kohtaan voisi myös harkita. Siinä on vissi ero, että täytyykö mun mennä lenkille vai haluanko mä mennä lenkille.

2. Säännöllinen uni

Säännöllisellä nukkumisella tarkoitan sitä, että joka yö tulisi pyrkiä nukkumaan 8 tuntia. On yksilöllisiä eroja unen tarpeessa, mutta 8 tuntia on aika keskiverto. Jos nukut kahtena yönä 8 tuntia ja muina 4, ei mene ihan maaliin. Säännöllinen unirytmi on fyysisen ja henkisen toimintakyvyn perusedellytys. Viime Noora vinkkaa -tekstissä sivusin unta ja palautumista, myös joten lukaise muistin virkistykseksi se tähän perään.

Lue : Noora vinkkaa – miksi joskus kannattaa ottaa iisisti?

Huomenna ei tule Noora vinkkaa – sarjasta mitään ulos, ensi viikon perjantaina taas vinkkaillaan. 🙂

3. Säännöllinen ruokailu

Laadulla on toki merkitystä, mutta ensiksi katsoisin säännöllisen ruokailurytmin kuntoon. Useimmille sopii ateriat 3-4 tunnin välein. Säännöllisyydellä ei pääse nälkää yltymään liian kovaksi ja pysyt jaksavana tiukemmankin arjen pyörteissä. Pitkän paastoamisen jälkeen voi yllättää itsensä illalla ahtamassa jääkaapista aivan kaiken. Esimerkiksi maapähkinävoita ja tortillalättyjä. ÄLÄ KYSY. 🙂

Säännöllisyys vaatii aluksi suunnitelmallisuutta, mutta jossain vaiheessa säännöllisestä syömisestä tulee tapa. Itsellä toimii helpoiten se, että löytää tietyt aamupala-, välipala- sekä iltapalavaihtoehdot, joten ei tarvitse sitten väsyneenä arpoa mitä sitä söisi. Kaupastakin tarttuu usein samoja aineksia ilman, että niitä tarvitsee erikseen edes miettiä. Aamupalaksi puuroa, marjoilla ja rahkalla. Välipalaksi smoothie, jossa marjoja, hedelmiä sekä rahkaa/heraproteiinia. Iltapalaksi usein sama setti kun aamupalalla tai vaihteen vuoksi munakas.

Syksyn treenit ryhmässä!

Syksy alkaa olla paketoituna, joten jos asustelet pk-seudulla, niin pysy kuulolla jos ryhmässä liikkuminen on sun juttu. Ainakin siinä on positiivinen ryhmäpaine. Treeneistä ei tule luistettua, kun on ennalta sovitut ajat sekä pääsee liikkumaan hyvässä jengissä. Ei kehtaa jättää treenejä välistä, ettei Pirkko pääse naljailemaan. Kumpula, Pasila sekä mahdollisesti Etelä-Haaga ovat alueet, jossa toimin näiden ryhmien tiimoilta. Infoa näistä tulee viimeistään viikonloppuna.

Itsekin haluaisin vaihteeksi jonnekin ryhmään treenailemaan, joten vinkkaa jos on joku hyvä mesta. <3

P.S. Mun poika aloitti tänään 1. luokan ja oli siinä mammalla itku herkässä. Mihin nämä vuodet vierii? Tsemppiä kaikille lapsille (ja eritoten vanhemmille) koulun alkuun!

Noora

♥ Seuraathan meikäläisen menoa somessa ♥

Facebook 

Instagram

Posted in hyvinvointi and tagged , , , , , , .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.