Ikuinen opiskelija on avoin muutoksille

Onko siellä muita, jotka voisivat opiskella läpi elämänsä? Vai kuulutko siihen ryhmään, joka vannoo koulusta valmistumisensa jälkeen, että ei enää ikinä? Mä rakastan opiskelua. Tekisin sitä varmaan lopun elämääni jos siitä maksettaisiin tarpeeksi. 🙂 Uuden oppiminen on välttämätöntä oli sitten millä alalla tahansa. Jos siis koettaa laittaa kapuloita muuttuvan maailman rattaisiin, jää kyllä jalkoihin.

Oma motivaattori uuden oppimiseen on se, että tahdon palvella asiakkaitani laadukkaammin. Haluan osata vastata asiakkaiden kysymyksiin. Opiskelen uutta myös siksi, että olen ihmisenä helposti kyllästyvä ja tarvitsen tasaisin väliajoin jotain uutta. Opinnot ovat avain siihen, että mieli pysyy virkeänä ja jaksan innostua työstäni. Nautin suunnattomasti valmentamisesta ja haluan tehdä työni hyvin. En kokisi tekeväni hyvää työtä ellen pystyisi ylittämään asiakkaiden odotuksia ja tarjoamaan aika ajoin uusia vinkkejä ja oivalluksia heille.

Miksi oman osaamisen kehittäminen on tärkeää?

Uuden oppiminen ja avoin mieli pätee ihan muuallekin kuin työelämään. Treeneihin, ihmissuhteisiin ja ennenkaikkea omaan itseensä. Loppupeleissä ketään muuta et voi muuttaa kuin omaa itseäsi. Opiskelen tällä hetkellä avoimessa yliopistossa liikuntapsykologiaa, jonka myötä olen enemmän ja enemmän avannut silmiäni sille, mikä elämäntapamuutoksissa on niin hankalaa. Elämäntapamuutos voi olla muutakin kuin laihduttamista. On oikeastaan aivan sama, mistä elämää hankaloittavasta tavasta halutaan päästä eroon.

Teoriassa kaikki ymmärtävät, miksi esimerkiksi tupakanpoltto olisi hyvä lopettaa ja on pilvin pimein vinkkejä, kuinka lopettaminen onnistuu. Siltikin se nortti maistuu. Sama ongelma painon pudottamisessa. Vuosia kestäneitä tapoja ei muuteta ainoastaan sen vuoksi, kun valmentaja tai lääkäri sinulle kertoo kuinka vaarallista on ylipaino tai tupakointi. Muutokset, olivat ne sitten työelämässä tai oman hyvinvoinnin kehittämisessä, vaatii ne aina uusien asioiden ja tapojen opettelua.

Opiskella voi siis muuallakin kuin koulun penkillä, vaikka toki senkin perään liputan suuresti. Jokainen päivä on mahdollisuus oivaltaa uusia asioita ja muokata arjen tapoja toisenlaisiksi. Itse tahtoisin pitää lapsenmielisen uteliaisuuden elämää kohtaan, koska aina voi oppia niin itsestä kuin muilta. Pidetään siis silmät ja korvat auki sekä uskallus uusien asioiden kokeilemiseen.

Lue lisää aiheesta:

Millainen on koulutustaustani

Noora

♥ Seuraathan meikäläisen menoa somessa ♥

Facebook 

Instagram

Posted in hyvinvointi and tagged , , , , .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.